Polttokennoihin uskotaan lähitulevaisuuden energialähteinä. Niistä on toistaiseksi esitelty lähinnä prototyyppejä, mutta nyt Suomessa polttokennon saa kaupasta. Kennossa riittää puhtia pienimuotoiseen sähkönkulutukseen.

Polttokennot eivät ole tulossa, sillä ne ovat jo täällä. Esimerkiksi järvenpääläisen Hydrocellin valmistaman polttokennoakun voi ostaa kuka hyvänsä. HC-100 on noin 40 senttimetrin pituinen metallinen sylinteri. Siinä on yksi polttokenno, jonka jännite on 0,8 volttia. Invertteri nostaa jännitteen käyttökelpoiseen 14,4 volttiin. Suurin etu on siinä, että toisin kuin akku, polttokenno säilyttää varauksensa vuosia.

Sylinteriä ympäröivän verkon alla on ilmaelektrodi, josta kenno saa reaktiossa tarvittavan hapen. Polttoaineena käytettävä vety on säilötty metalliin. Täsmällisemmin ilmaistuna vety on metalliatomien välisessä hilassa. Tällaista vetyä sisältävää ainetta kutsutaan hydridiksi.

Etuna on muun muassa se, että vetyä saadaan imeytymään pienellä paineella hydridiin melkoisia määriä. Lisäksi säilytysastiassa vallitsee käyttöolosuhteissa vain muutaman ilmakehän paine, eli vety on käytännössä kiinteässä olomuodossa.

HC-100:n käyttäminen ei juuri voisi olla helpompaa. Ensin kennoa suojaava muovinen suojakupu kierretään irti. Sylinterin toisessa päässä on liitin, johon kytketään sähkölaite, esimerkiksi lamppu. Virtapiiri kytketään painikkeesta ja sähköä tuottava reaktio käynnistyy välittömästi. Polttokenno sammutetaan samaisesta painikkeesta tai irrottamalla liittimeen kytketty pistoke.

Kennolla voi esimerkiksi ladata pientä 12 voltin lyijyakkua tai kännykkää. Tuotepakettiin kuuluva hydridisäiliö on syytä kytkeä varsin pian, jotta polttoainetta riittää.

Vetysäiliön kanssa 42 ampeeritunnin yhteiskapasiteetti vastaa kohtuullista akkua. Saatavilla on myös suurempi 11 kiloa painava vetysäiliö, jonka kapasiteetti on kunnioitettavat 220 ampeerituntia.

HC-100 on vasta ensimmäinen askel kohti kaupallisia polttokennoja. Energiajärjestelmiä ei muuteta hetkessä, mutta jostakin täytyy aloittaa. Pioneerihenkeä tarvitaan aina.

(Tiivistelmä Markus Kasesmaan ja Antti Kurkelan artikkelista TM 20/2004, s. 78-79)