Korealainen suurvalmistaja Hyundai Automotive Group on jo aikaa sitten kasvanut liian suureksi kotimarkkinoilleen. Suuryrityksen kaksi automerkkiä, Kia ja Hyundai, saalistavat siksi erittäin ahnaasti kasvua vientimarkkinoilta. Kovista tavoitteistaan huolimatta korealaiset ovat nöyriä ja ottavat huolellisesti selvää kunkin markkina-alueen erityisvaatimuksista.

Hyvin edenneiden Aasian ja Amerikan offensiiviensa jälkeen korealaiset ovat siirtäneet vientiponnisteluidensa pääpainon Eurooppaan – maailman vaikeimmiksi tiedetyille automarkkinoille.

Ensimmäisessä vaiheessa jo tuotannossa olevia malleja on pyritty kehittämään vastaamaan paremmin eurooppalaisia vaatimuksia. Toisessa vaiheessa Euroopan markkinoille kehitetään aivan omia malleja, jotka sekä suunnitellaan että valmistetaan Euroopassa.

Viime vuonna esitelty keskiluokan Kia Cerato on esimerkki merkin Euroopan valloituksen ensimmäisen vaiheen tuotteesta. Auto valmistetaan edelleen Koreassa, mutta Eurooppaa ajatellen siitä esiteltiin perinteisen sedanin lisäksi viisiovinen versio, minkä lisäksi auton saa halutessaan myös nykyaikaisella yhteispaineruiskutteisella dieselmoottorilla varustettuna. Suomeen diesel-Ceratoja tosin saadaan vasta myöhemmin tänä vuonna.

Kian tuorein malli on pykälää Ceratoa pienempi Kia Rio. Neliovinen sedan esiteltiin alkuvuodesta Detroitin autonäyttelyssä, ja sitä seurasi maaliskuussa Génevessä debytoinut viisiovinen hatchback. Suomen tuontiohjelman pääroolissa on viisiovinen hatchback, jonka moottorivaihtoehtoihin lukeutuvat 1,4- ja 1,6-litraisten bensiinimoottoreiden lisäksi 1,5 litran diesel. Neliovisen sedanin maahantuonnista ei vielä ole tehty päätöstä.

Vieläkin mielenkiintoisempaa on tulossa. Ensi vuoden lopulla avataan Slovakian Zilinassa Kian uusi tehdas, jonka tuotanto-ohjelmaan kuuluu kokonaan uusi malli, joka sijoittuu Euroopan kilpailluimpaan autoluokkaan. Vastassa ovat sellaiset tekijät kuin VW Golf ja Ford Focus

Tässä vaiheessa vielä nimetön alemman keskisarjan haastaja on varsin puhdaslinjainen ja eurooppalaistyylinen esitys. Mitään tietoja tai valokuvia uutuudesta ei ole saatavilla, mutta sen pitkälle viimeistelty muotoilumalli esiteltiin pienelle eurooppalaistoimittajien joukolle huhtikuussa Koreassa. Katsoa sai, muttei valokuvata. Mallin jotkut yksityiskohdat toivat etäisellä tavalla Fiat Stilon, joka on hyvännäköinen auto sekin, mutta plagioinnista ei Kiaa taatusti pääse kukaan syyttämään.

Esillä ollut yksilö oli viisiovinen hatchback, jonka tuotannon on määrä alkaa ensimmäisenä. Sitä seuraavat tuotannon alettua nopeassa tahdissa farmari ja kolmiovinen hatchback. Pelkästään korimalleista voi lukea sen, että tähtäin on Euroopassa, eikä auto todennäköisesti muualla myyntiin tulekaan. Tämän puolesta puhuu se, että samankokoisen Ceraton tuotanto jatkuu Koreassa entiseen tahtiin vuodenvaihteen 2006/2007 jälkeenkin.

Samassa tilaisuudessa, jossa Kian eurooppalaisihmettä vilautettiin, oli mahdollisuus tutustua jo tuotannossa oleviin tai pian tuotantoon tuleviin uutuuksiin. Mielenkiintoisimpia näistä olivat miniautoluokan Picanton kohta esiteltävä dieselversio, uusi Rio eri moottoreineen ja loppuvuodesta nykyisen Magentiksen korvaava ylemmän keskiluokan neliovinen sedan. Kuten odotettua, on viimemainittu läheistä sukua meilläkin vastikään esitellylle uudelle Hyundai Sonatalle.

Korealaisten nöyryys ja vastaanottavaisuuskaan eivät riitä peittämään sitä, että he ovat myös äärimmäisen kunnianhimoisia tavoitteissaan. Paljon he ovat jo saavuttaneet, mutta todellinen tulikoe on nyt käynnissä oleva aggressiivinen ryntäys tukkoon kilpailluille Euroopan markkinoille. Varsinkin, kun tarkoitus ei pitkällä tähtäimellä ole kilpailla edullisilla hinnoilla, vaan kilpailijoita paremmilla tuotteilla.

Vaikka tavoite vaikuttaa vaikealta saavuttaa, voi korealaisten nähdä olevan oikealla tiellä. Mikäli kehitys ja uusien mallien vyörytys jatkuu tähän tahtiin, missä ollaan viiden vuoden päästä? Kialla ja Hyundailla on tästä selkeä visio: maailman viiden suurimman autonvalmistajan joukossa.

(Tiivistelmä Jan Enqvistin artikkelista TM 9/05, s. 38-39)