Ligierin lavalla varustettu mopoauto ei ole auto; se on nelipyöräinen kevyen luokan työkalu. Sillä liikkuu kaksi henkilöä lyhyitä matkoja työvälineineen työpisteestä toiseen. Sillä ei kuitenkaan kannata lähteä kuljettamaan muuttokuormaa kesämökille.

Euroopan unionin myötä on Suomen katukuvaan ilmestynyt uusia ajoneuvotyyppejä. Tällaiseen kastiin kuuluvat kevyet nelipyöräiset L6e-luokan ajoneuvot, joiden kansankielen nimitys on mopoauto. Ne on mielletty pieniksi henkilöautoiksi, mutta ”järeämpää” kalustoa on myös tarjolla. Ligierin X-Pro edustaa mopokuormureita.

Ensikokemus ”koppivespan” manttelinperijästä on shokki. Perinteisen kytkinpolkimen kohdalla on jarrupoljin ja jarrupolkimen paikalla kaasupoljin. Oudot polkimien paikat voi vielä ymmärtää, mutta miksi kaasupoljin on 18 senttimetrin korkeudella lattiapinnasta ja liikkuu ylös–alas-suunnassa?

Verhoilematon ohjaamo on muovisine istuimineen karu. Toisaalta työkäyttöön suunniteltuun autoon ratkaisu on oikea. Tilavasta ohjaamosta näkee hyvin ulos, ja taustapeilit ovat kiitettävän kokoiset. Mittaristo kertoo olennaiset asiat.

Moottoria ei ole suojattu roiskeilta, ja imuäänenvaimennus on olematon. Kadunkulmista kiihdytettäessä ihmiset kääntyvät katsomaan kovaa ja outoa ääntä pitävää kulkuneuvoa.

Taloudellisesta moottorista ei voi puhua sillä polttoainetta kuluu keskimäärin 4,5 litraa sadalla. Muutoin Ligierin vuotuiset kustannukset ovat vähäiset: ei dieselveroa, ei käyttömaksua ja liikennevakuutuksen hintakin vain reilut 100 euroa.

Ohjaukseltaan mopokuormuri on hidas ja tahmea. Jousitusrakenteet ovat mitoitukseltaan heppoisia, varsinkin etupyörien tuenta. Toisaalta tukevan mopoauton rakentamisen esteenä on 350 kg:n tyyppikatsastuspaino. Kantavuus on 200 kg, mutta tukeva 2,3 neliömetrin lava saattaa houkutella ottamaan reilumminkin kuormaa.

Ligier X-Pro on parhaimmillaan pikkutavaroiden siirtämisessä ahtaissa paikoissa. Käytännön toteutuksia voisi kuitenkin parissa kohteessa hioa.

(Tiivistelmä Lexi Lehtosen artikkelista TM 11/05, s. 128)