Porsche loi maineensa urheiluautojen valmistajana yksinkertaiseen VW-tekniikkaan perustuvilla pienillä, mutta erittäin ajettavilla 356-malleillaan. Alkuperäinen konsepti korvattiin 1960-luvun puolivälissä sittemmin ikoniksi muodostuneella 911:llä, joka oli hienosta tekniikastaan huolimatta edelleen pieni ja yksinkertainen auto. Syksyllä esiteltävä Cayman S osoittaa – Porschen alkuperäisessä hengessä – että raa’alle voimalle on yhä olemassa vaihtoehto.

Aluksi Porsche 911:n rinnalla myytiin edullisempaa nelisylinteristä 912-mallia, joka jakoi korinsa ja perusrakenteensa isonveljensä kanssa. 1970-luvun alussa Porsche esitteli VW:n kanssa yhteistyössä kehitetyn 914:n. Uusi keskimoottoriauto ei kuitenkaan koskaan lyönyt itseään kunnolla läpi. Myöhemmin 1970-luvulla koko mallisto yritettiin uusia ajan vaatimusten mukaisesti etumoottori-idean varaan, mutta hanke kohtasi ankaraa vastustusta. Erityisesti ajatus 911:n korvaamisesta teknisesti hienolla 928:lla herätti kansainvälisen vastarintaliikkeen, eikä Audin tekniikkaa käyttävä 924 myöskään saanut armoa oikeana Porschena.

Vuonna 1996 tuotantoon tulleen Boxsterin myötä Porsche vihdoin osui siihen maaliin, johon 914/6:lla oli neljännesvuosisata aikaisemmin tähdätty. Uusi Roadster oli kevyempi vaihtoehto 911:lle, mutta tärkeintä oli, ettei kukaan enää epäillyt sen syntyperää.

Nyt esiteltävä Cayman S on teknisesti ottaen Boxsterin coupé-muunnos. Ilmeeltään se on kuitenkin riittävän omintakeinen ansaitakseen oman mallinimensä. Caymanin teräskori jakaa noin 40 prosenttia osistaan Boxsterin kanssa. Korin ulkomitoista leveys ja akseliväli ovat niin ikään samat. Cayman on kuitenkin hieman Boxsteria pidempi ja korkeampi. Sisätiloiltaan autot ovat keskenään lähes identtiset.

Alkuperäisen Porsche 911:n omamassa oli 1960-luvun puolimaissa alle 1 000 kiloa. Uusi Cayman S painaa 1 340 kiloa, mikä sekin on melko vähän useimpiin kilpailijoihin verrattuna. Painonhallinnassa on käytetty avuksi muun muassa alumiinista valmistettuja pyöräntuennan osia. Porschen sisäpiiristä kuiskutellaan Caymanin olevan rakenteeltaan vieläpä 911 Carreraakin vahvempi.

Cayman S sijoittuu Boxster S:n ja 911 Carreran väliin. Kalliimman hinnan oikeuttamiseksi Caymanin moottorissa on 217 kW Boxster S:n 206:ta vastaan. Tähän on päästy kasvattamalla iskutilavuutta kahdella desillä.

Caymanin alustarakenteet ovat periaatteessa samat kuin Boxsterissa, mutta niin jousia, vaimennusta kuin kallistuksenvakaimiakin on entisestään tukevoitettu. Looginen johtopäätös on, että nimenomaan Caymanin jäykempi kori on tehnyt mahdolliseksi alustan kehittämisen entistäkin ajettavammaksi. Rata-ajoon päin kallellaan olevat asiakkaat voivat valita lisävarustelistalta vielä säädettävän iskunvaimennuksen (PASM) ja keraamiset jarrut.

Virallisesti Cayman S esitellään syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä, ja myynti Euroopassa – myös Suomessa – aloitetaan näillä näkymin marraskuussa. Porsche Cayman S:n hinnaksi Suomessa on vahvistettu 94 900 euroa. Ennustaminen on aina vaarallista, varsinkin tulevaisuuden. Kaiken uhallakin Cayman S:n voi odottaa ajan myötä nousevan 356:n ja 911:n rinnalle Porschen rakastetuimpien mallien joukkoon.

(Tiivistelmä Jan Enqvistin artikkelista TM 12/05, s. 4-5)