Aikoinaan se oli autonäyttelyiden kuumin puheenaihe. Nyt auton käyttö- ja näyttöarvo on mennyttä. On aika toimittaa maatuva menopeli romuautodirektiivin mukaiseen kierrätykseen.

Vuosimallin -86 Nissanilla ei ole mitään mahdollisuutta murskainta vastaan. Hetki sitten tunnistettavissa olleet rakenteet muuttuvat viidessätoista sekunnissa silpuksi, joka jatkaa matkaansa liukuhihnalla. Auto on kokenut Kuusakoski Oy:n Vantaan murskaamolla saman kohtalon kuin 25 000 tuhatta muuta ajoneuvoa vuosittain. Kaikkiaan Suomessa romutetaan noin 100 000 autoa joka vuosi.

Esimerkiksi osunut japanilaisvalmisteinen auto edustaa Suomessa keskimääräistä romutusikää. Maamme autokanta on tunnetusti reilun kymmenen vuoden ikäisenä Euroopan unionin vanhimmasta päästä, mutta rekisteristä poistuvalla autolla ikää on jo noin 18,5 vuotta.

Dramaattisista loppuhetkistä huolimatta esimerkkimmekään peli ei suinkaan ole kokonaan pelattu. Tällä hetkellä romutettavien autojen massasta on hyödynnettävissä varaosina, kierrätysmateriaaleina tai energiana noin 75 prosenttia. Osa kierrätetyistä metalleista päätyy vain kuukausien päästä esimerkiksi autonosien raaka-aineeksi, ja sitä kautta takaisin maantielle.

Sen mitä tuotat, sen kierrätät

Romuautojen kierrätyksen pelisäännöt tiukkenivat Suomessa syyskuun alussa voimaan tulleen romuajoneuvoasetuksen myötä. Muutoksen taustalla on Euroopan unionin romuajoneuvodirektiivi. Itse asiassa mainittu asetus ja jätelakiin tehdyt muutokset vahvistettiin jo kesäkuussa 2004. Suomikin on saanut moitteita viivyttelystä, mutta nyt direktiivin vaatimusten mukainen kierrätysjärjestelmä on ottanut ensiaskeleensa.

Direktiivin keskeisin sisältö liittyy tuottajavastuuseen. Sen mukaan ajoneuvon valmistajalla tai kotimaisella ammattimaisella maahantuojalla on taloudellinen velvollisuus huolehtia romuajoneuvojen keräämisestä, käsittelystä ja kierrätyksestä. Suomessa vastuussa ovat merkkimaahantuojat, mutta myös muut ammattimaisesti autoja maahantuovat tahot tulkitaan kuuluviksi asetuksen piiriin.

Autojen romutus- ja kierrätystoimintaa koordinoi Autotuojat ry:n perustama ja omistama Suomen Autokierrätys Oy. Se rekisteröityy niin sanotuksi tuottajayhteisöksi, joka vastaa tuottajavastuista keskitetysti. Toistaiseksi kierrätystä koskevat sopimukset on tehty Kuusakoski Oy:n, Stena Metalliyhtymän Oy:n ja Jylhän Metalliromu Oy:n kanssa. Niillä puolestaan on merkkimaahantuojien ohella omat autojen vastaanotto- ja käsittelyverkostonsa. Järjestelmässä on siis hyödynnetty jo olemassa olevia kanavia.

Romuajoneuvodirektiivin mukaan vasta vuoden 2007 alusta sen on katettava ennen 1.7.2002 valmistetut autot. Viive on oikeastaan tarpeeton, sillä uudehkoa kalustoa ei romuttamoilla yksittäistapauksia lukuun ottamatta näy. Suomessa direktiivin mukainen kierrätysjärjestelmä toteutettiin niin, että se koskee myös vanhempia ajoneuvoja. Lisäksi vastaanottopisteet ottavat vastaan kaikkia automerkkejä myös maahantuojien keräyspisteissä. Näin nekin merkit, joilla ei ole virallista maahantuojaa, saadaan kierrätetyiksi.

Kierrätä ilmaiseksi

Direktiivin tärkeisiin periaatteisiin kuuluu myös se, että kierrätyskustannuksia ei veloiteta auton viimeiseltä omistajalta. Hänen vastuulleen jää ainoastaan ajoneuvon toimittaminen asianmukaiseen vastaanottopisteeseen.

Kierrätyskustannukset on tietysti katettava jollakin konstilla. Toistaiseksi mennään markkinavoimien ehdoilla: romuraudan hinta on lyhyessä ajassa yli kaksinkertaistunut. Kysyntää riittää etenkin Kiinassa. Murskaamot saavat omansa pois autosta irrotettavan romuraudan hinnassa, joten ne eivät toistaiseksi veloita maahantuojia.

Markkinatilanteen muuttuessa ”nollalinjasta” saatetaan luopua. Tällöin maksumieheksi voi joutua autonostaja, mikäli päädytään ratkaisuun, jossa kierrätyskustannukset lisätään uusien autojen hintaan. Summa olisi ehkä noin 100 euron luokkaa. Kierrätyskustannukset autoa kohden ovat 150-200 euroa, mutta metalleilla on aina arvoa, jolla kompensoidaan osa kustannuksista.

Auton omistajan kannalta nykytilanne on varsin mielenkiintoinen. Mikäli pihalla lojuu käyttökelpoisia varaosia sisältävä uudehko, romutusta odottava auto, niin miksipä ei kannattaisi kilpailuttaa useampaa alan yritystä. Parhaassa tapauksessa ajoneuvon kuljetus järjestyy maksutta, ja käteen saattaa jäädä vähän kahisevaakin.

Romutustodistuksella pois liikenteestä

Kun omistaja tai hänen valtakirjalla valtuuttamansa henkilö vie auton romutettavaksi, se tarkastetaan päällisin puolin. Mukaan eksyneestä ylimääräisestä ongelmajätteestä peritään erillinen korvaus. Lisäksi omistaja voi joutua korvaamaan romuauton arvonalennuksen. Näin voi käydä, mikäli autosta on poistettu sen romutusarvoon vaikuttavia osia, kuten moottori tai vaihdelaatikko.

Samalla tarkastetaan ajoneuvon asiakirjat. Vastaanottopisteestä lähtee tieto ajoneuvohallintokeskukseen rekisteristä poistamista varten. Toinen ilmoitus menee vakuutusyhtiöön. Menettelyllä katkaistaan vuosittaisen ajoneuvoveron perintä ja auton vakuutukset. Omistajalle jää muistoksi virallinen romutustodistus. Sen voi antaa vain Suomen Autokierrätyksen sopimuskumppani, joka täyttää direktiivin vaatimukset.

Paperitöiden jälkeen auto viedään esikäsittelyyn. Puhutaan myös kuivaamisesta. Aluksi ajoneuvosta irrotetaan akku, renkaat ja katalysaattori. Turvatyynyt täytyy myös poistaa tai tehdä muuten vaarattomiksi.

Seuraavaksi öljyt ja muut nesteet kuten jarru- ja jäähdytysnesteet kerätään talteen. Toiminta on tehokasta: ylös nosturille nostetun auton öljypohjaan porataan reikä, jonka kautta öljyt imetään säilytysastiaan. Muut nesteet säilötään omiin keräysastioihinsa odottamaan kuljetusta jatkokäsittelyyn. Kuivausvaihe kestää kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen auto on valmis murskattavaksi.

Murskaimen tehtyä tehtävänsä se, mitä autosta on jäljellä, jakaantuu kolmeen jakeeseen. Näistä magneettinen teräs sopii terästeollisuuden raaka-aineeksi. Värimetallit viedään jatkokäsittelyyn, jossa niistä erotetaan muun muassa alumiini ja sinkki (TM 17/2002). Toistaiseksi vaikeimmin hyödynnettävissä on kevytjae. Se sisältää muun muassa muoveja, kumia ja sisustusmateriaalien tekstiilejä. Noin neljännes auton massasta päätyy edelleen kaatopaikalle.

Suomen vanhasta autokannasta johtuen varaosille on edelleen kysyntää. Käytännössä lähes parikymppisestä kulkineesta ei enää juurikaan irtoa hyödyllisiä osia, mutta kymmenvuotiaiden ja sitä uudempien autojen kohdalla tilanne on jo aivan toinen. Tästä syystä murskaamoille on rakennettu tietojärjestelmä, jonne purkamot voivat tehdä kyselyjä tarvitsemistaan autoista ja niiden varaosista. Niitä otetaan talteen tarpeen mukaan auton esikäsittelyvaiheessa.

(Tiiivistelmä Markus Kasesmaan artikkelista TM 2/05, s. 46-49)