Kenellekään ei tarvitse selitellä, minkä tyylinen ja minkä kokoinen auto on Volkswagen Golf. Onnistuneesta toteutuksesta ja vakiintuneesta asemasta kertoo jo 30 vuotta täyttänyt mallinimi. Kaikkien edellisten neljän Golf-suku-polven tavoin myös vuoden 2003 lopulla esitelty viides näkemys on nyt käyttötestattu.

Testin alkaessa viime vuoden helmikuussa Golf 1,6 FSI Comfortlinen perushinnaksi ilmoitettiin viisiovisena 24 290 euroa. Lisävarusteina testiyksilössä oli metalliväri (510 euroa), Climatic-puoliautomaatti-ilmastointi (860 euroa) ja ESP-ajonvakautusjärjestelmä (615 euroa). Kokonaishinta oli siis 26 275 euroa.

Testin aikana Golfin ajopäiväkirja sai merkintöjä yhteensä 28 eri kuljettajalta. Kommentit olivat pääosin kiittäviä. Toisaalta päiväkirjassa käyttökokemuksille varattu tila ei uhannut läheskään täyttyä. Sekin kertoo osaltaan siitä, että Golf ei herätä isoja tunteita, vaan toimii jokapäiväisessä käytössä odotetulla tavalla.

Golfissa tilatarjonta on kunnossa, sillä edelliseen sukupolveen verrattuna lähes seitsemän senttiä kasvanut akseliväli vei historiaan valitukset ahtaista takajalkatiloista. Myös muissa suunnissa takaistuimella on tilaa hyvin, mutta usein kolmea täysi-ikäistä takana kuljettavan kannattaa katsella kokoluokkaa suurempaa autoa. Kuljettajan työympäristöön ei jää enää paljon parantamisen varaa. Pari pientä moittivaakin kommenttia kuljettajat silti olosuhteistaan kirjasivat. Nämä ovat kuitenkin vain pieniä miinuksia kokonaisuudessa, jota vielä täydentää runsaasta varustuksesta huolimatta selkeä, rauhallinen ja ergonomisesti toimiva kojelauta ja hallintalaitteisto.

Pieniä käytännön harmeja aiheuttavat joskus myös ovet, jotka vaativat täydellisesti sulkeutuakseen reippaasti voimaa. Erityisen harmillinen ominaisuus on takaluukussa, jota avatessaan yleensä sotkee kätensä. Sisäpuolisesta sulkukahvasta käsin luukun onnistunut sulkeminen vaatii epäluonnollisen reipasta nykäisyä.

Myös ajettavuudeltaan Golfin on todettu aiemmissa testeissä olevan luokkansa ehdotonta kärkeä. Kyseiset arviot oikeastaan vain vahvistuivat käyttötestin aikana.Ajettavuuden suurten linjojen voi ilolla todeta olevan mainiossa kuosissa. Tärkeimmät asiat eli ohjauksen ja jousituksen toiminta jättävät varaa ainoastaan pienelle hienosäädölle.

Myös liukkaalla pinnalla tuntuma säilyy vakaana ja turvallisena. Pidon raja on helppo tuntea, ja sen ylittäviä auttaa lisävarusteinen ESP-ajonvakautusjärjestelmä. Se kannattaa uuteen Golfiinsa tilata, sillä ESP on hinnoiteltu järkevästi.

Volkswagen on suurinakin sarjoina valmistettavissa bensiinimoottoreissaan siirtymässä suorasuihkutuksen käyttöön. Testiauton 1,6-litraisesta moottorista tehoa on otettu 85 kilowattia. Se siis sijoittuu kokoluokassaan nykymoottoreille tyypilliseen tasoon, mikä tarkoittaa itse asiassa samaa tehoa kuin muutaman vuoden takaisissa kaksilitraisissa.

Nyt myytävät FSI-Golfit ovat kuitenkin testiautoon verrattuna muuttuneet siten, että niistä on poistettu laihaseostoiminto. Käytännön ajossa kuljettajan ei tarvitse tietää moottorin tavanomaista monimutkaisemmasta tekniikasta mitään. Veto on katkotonta läpi käyntinopeusalueen, eivätkä seossuhteen vaihtelut tunnu nykäyksinä.

Käyttökelpoista voimaa, iskutilavuuden määräämissä rajoissa, on tarjolla liikkeellelähtökierroksista asti. Myös tasaisen vauhdin ylläpito onnistuu vaivattomasti mäkisessäkin maastossa.

Suorasuihkutusmoottorin ominaisuudet todettiin päteviksi kaikissa ajo-olosuhteissa. FSI-tekniikan voisi luonnollisesti olettaa myös vähentävän polttoainekuluja. Luokassaan Golf on kieltämättä taloudellinen, mutta mitään ihmeitä se ei esitä. Volkswagen Golf 1,6 FSI Comfortlinen TM-käyttötestin keskikulutukseksi laskimme sopusuhtaiset 7,11 l/100 km. Golf 1,6 FSI toivoo polttoaineeksi korkeaoktaanista lyijytöntä 98E:tä.

Tähän moottoriin liittyy Golfissa kuusivaihteinen vaihteisto, mikä ei tässä hinta- ja kokoluokassa vielä ole kovin yleistä. Eräät kuljettajat oudoksuivat kuudetta vaihdetta ja epäilivät sen tarpeellisuutta. Kyllä viidelläkin vaihteella pärjäisi, mutta Golfissa ominaisuus ei oikeastaan aiheuta mitään ongelmia, kunhan tietää oikean käyttötavan.

Ajovalot on toteutettu nykytyyliin nelivaloina. Umpion koosta tai ulkonäöstä on nykyään hankala päätellä todellista valotehoa. Mittaustemme perusteella Golfissa on myös valojen suunnitteluun suhtauduttu vakavasti, sillä sekä lähi- että kaukovalot ovat teholtaan kiitettävät. Lisävarustelistalla on tarjolla 1800 eurolla myös kaksoisksenonajovalot. Siinäkin suhteessa Golf on edellä monia kilpailijoitaan.

Kuten talvitestin yhteydessä tuli ilmi, FSI-moottorinen Golf ei lämmityslaitteensa osalta ole mikään kunnollinen talviauto. Testin aikana todettiin lämmityslaitteen tehon riittävän noin kymmenen pakkasasteen keleihin, mutta kovemmilla pakkasilla matkustamon lämpeneminen oli hidasta ja matkustamossa viileää.Aistinvaraisiin havaintoihin saatiin varmistus lopputarkastuksen yhteydessä tehdyssä lämmityslaitekokeessa, joka toteutettiin sekä käsisäätöisesti maksimiteholla että automaattiohjauksen 22 ºC:n sisälämpöasetuksella.

TM-KÄYTTÖTESTIN jälkeen Volkswagen Golf 1,6 FSI Comfortline oli hyväkuntoinen. Vähälukuiset kivijäljet, pikkukolhut ja -naarmut kertovat maalipinnan kestävyydestä ja ryhdikäs olemus toimivasta tekniikasta. Kuljettajan paikalla tai edes koeajolla auton iän arviointi on vaikeaa. Ohjauspyörä oli tavanomaisesti kiillottunut otealueilta. Kuraantumiselle alttiissa paneeleissa harmaassa pinnassa kajastava kuran väri kielii käytöstä. Vain hetkittäiset alustan sivuäänet kielivät ajomatkasta.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen ja Pekka Aromaan artikkelista TM 10/05, s. 146-155)