Viime viikolla julkisuuteen vuotanut yhdysvaltalainen ydinaseasiakirja vahvistaa, että Venäjän hallitus on kehittelemässä voimakkainta ydinasettaan yli puoleen vuosisataan.

Julkisuuteen viime viikolla vuotanut Pentagonin Nuclear Posture Review -dokumentti paljastaa, että Venäjä on kehittämässä uutta ”mannertenvälistä, ydinkärkistä merenalaista autonomista torpedoa”.

Aseen kehityksen nostaa esille artikkelissaan Popular Mechanics sekä Defense News. Muun muassa The New York Times on käsitellyt laajemmin asiakirjassa esille nostettuja tietoja. Raportissa on muun muassa esitetty, että Yhdysvallat voisi reagoida tuhoisiin kyberhyökkäyksiin ydiniskuilla.

Jo aiemmin kyseisestä aseesta on liikkunut huhuja. Pentagon on antanut aseelle koodinimen Kanyon, ja siitä kerrottiin ensimmäistä kertaa tietoja Venäjän televisiossa marraskuussa 2015.

Joulukuussa 2016 puolestaan julkaistiin tietoja testistä aseella Sarov-luokan sukellusveneellä. Kyseessä ei varsinaisesti ole torpedo, vaan jonkinlainen autonominen droonin kaltainen kuljetusväline ydinaseelle.

USA:n ydinaseraportissa ase on merkitty osaksi Venäjän vedenalaista ydinasearsenaalia.

Kuvankaappaus Nuclear Posture Review’n sivuilta.

Kanyon on tiettävästi vedenalainen ”torpedo”, jonka kantama on jopa 10 000 kilometriä ja joka pystyy kulkemaan kilometrin syvyydellä. Venäläistietojen (joihin toki täytyy suhtautua varauksella) perusteella sen nopeus yltää 100 solmuun.

Torpedo pystyy kuljettamaan 100 megatonnin ydinasetta. Vertailun vuoksi: Hiroshimaan toisessa maailmansodassa pudotettu ydinpommi oli 16 kilotonnia eli tuhovoimaltaan vain murto-osa.

Popular Mechanics kirjoittaa, että Kanyonin kaksi kertaa niin voimakas kuin Tsar Bomba, joka on kaikkien aikojen voimakkain koskaan testattu ydinase. New Yorkiin pudotettu sadan megatonnin pommi tappaisi miljoonia ihmisiä.

Kanyon on suunniteltu hyökkäämään rannikkoalueille, missä se tuhoaisi kaupunkeja, meritukikohtia ja satamia. Kanyon synnyttäisi myös tsunamin, joka veisi sisämaahan radioaktiivista vettä. Saastuneet alueet saattaisivat olla asuinkelvottomia jopa sata vuotta.

Sukellusveneasiantuntija H.I. Suttonin mukaan Kanyon-ohjus on 24 metriä pitkä ja toista metriä leveä, Popular Mechanics kirjoittaa.