Venäjän viidennen sukupolven taistelulentokoneet varustetaan ”ultrapitkän matkan” hypersoonisilla ilmataisteluohjuksilla, maan viranomaiset ovat vahvistaneet.

Venäläismedia Pravda kertoo, että Suhoi Su-57 -häivehävittäjät saavat arsenaaliinsa R-37M-nimisen ohjuksen, jolla on mahdollista tuhota viholliskoneita jopa kolmensadan kilometrin päästä. Joidenkin venäläislähteiden mukaan ohjuksen kantama on lähempänä 400 kilometriä, Russia Today huomauttaa.

Ohjuksen kerrotaan pystyvän jopa kuusinkertaiseen äänennopeuteen. Se on suunniteltu AWACS- eli valvonta- ja taistelunjohtokoneiden tuhoamiseen, mutta sen kerrotaan olevan enemmän kuin kykenevä myös pudottamaan hävittäjiä.

R-37M-ilmataisteluohjus.

R-37M perustuu jo 1980-luvulla kehitettyyn R-37-ohjukseen, joka on 4,2 metriä pitkä ja painaa 600 kiloa. Seuraavan sukupolven version kerrotaan olevan hieman edeltäjäänsä sirompi. Su-57-hävittäjät kantaisivat edelleen suurikokoista ohjusta koneen ulkopuolella olevassa telakassa.

Ohjusta kehittävän KTRV:n mukaan R-37M on kehityksensä viimeisissä vaiheissa. Venäläismedioiden mukaan ohjuksen kantama on huomattavasti pidempi kuin Yhdysvaltojen vastaavilla.

RT kertoo, että Venäjällä on kehitetty myös KS-172-nimistä pitkän kantaman ilmataisteluohjusta, jonka kantama olisi yli 400 kilometriä.

Ensimmäiset Su-57-häivehävittäjät on määrä toimittaa Venäjän ilmavoimille ensi vuoden aikana.