XO:n takaisinkutsu koskee vuonna 2017  ja vuoden 2018 kesäkuuhun asti valmistettuja veneitä. Pääosa näistä veneistä on mennyt vientiin.

XO-veneiden uppoamiset nousivat uutisaiheeksi Suomessa ennen kaikkea turkulaisen kiinteistövälitysyhtiön toimitusjohtajan Jethro Rostedtin veneen upottua laituriin elokuussa. Pian tämän jälkeen Turussa upposi myös toinen XO -vene, sekin kaikeksi onneksi laituriin.

XO on selvittänyt uppoamisten syytä yhdessä vakuutusyhtiöiden asiantuntiojoiden ja venealan riippumattoman teknisen tarkastajan kanssa. Selvitysten tulosten perusteella XO päätti tehdä takaisinkutsun.

Uppoamiset johtuivat kahdesta syystä. Konekaivojen tarkistusluukut eivät olleet tiivitä, eivätkä pilssipumput toimineet kunnolla.

Selvitysten mukaan veneiden uppoaminen johtui kahdesta syystä. Veneiden konekaivojen tarkistusluukut eivät ole olleet tiiviitä, eli niistä on vuotanut vettä veneen pilssiin. Kun lisäksi pilssipumppujen asennuksessa on tapahtunut virheitä, pumput eivät ole toimineet kunnolla. Sisään vuotanut vesi siis on jäänyt pumpuista huolimatta pilssiin ja veneitä on uponnut.

Havaitsemansa turvallisuusriskin perusteella XO sitten päätyi takaisinkutsuun.

XO veneiden valtuutetut jälleenmyyjät tarkistavat takaisinkutsuttavat veneet ja korjaavat tarkistuksissa havaitut puutteet. Veneiden omistajille käynnit ovat maksuttomia.

”Olemme erittäin pahoillamme tapahtuneesta ja veneiden omistajalle aiheutuvasta vaivasta. Teemme nyt kaikki tarvittavat toimenpiteet taataksemme, että nykyiset ja tulevat veneidemme omistajat voivat jatkossa turvallisin mielin luottaa hankkimiensa XO-veneiden lujuuteen ja nauttia niiden ensiluokkaisesta suorituskyvystä”, kommentoi tiedotteessa XO Boatsin toimitusjohtaja Dan Colliander.

Colliander toteaa, että XO tulee myös ”uudellenarvioimaan veneidensä takaosan rakenteen ja teknisen toteutustavan”.

XO veneiden takaosa on hyvin matala, turkki jatkuu käytännössä samalla tasolla perään asti ja esimerkiksi peruuttaessa vettä tulvii turkille. Tämä ei ole sinänsä ongelma, jos kaikki luukut pitävät.

Jethro Rostedtin veneen tapaus on herättänyt myös paljon keskustelua ja muun muassa epäilyjä veneen takaosassa olleesta repeämästä. XO torjui nuo epäilyt jo aiemmin Kipparin haastattelussa.

Takaisinkutsusta kertovassa tiedotteessakaan ei puhuta mitään rakenteiden repeämisestä. Se olisikin venevalmistajalle kaikkein hankalin asia. Luukkujen tiiviys ja pilssipumpun toiminta ovat paljon helpommin ja halvemmalla korjattavia ongelmia.