Uusi Vespa GT 200 julkistettiin maisemissa, jossa jo reilut 50 vuotta sitten kuvattu elokuva ”Loma Roomassa” esitteli suurelle yleisölle ikuisen kaupungin nähtävyyksien ohella uuden kaksipyöräisen nimeltä Vespa. Siitä lähtien tuo ampiaista tarkoittava tuotenimi on ollut monelle ihmiselle synonyymi sanalle skootteri.

Kun Vespa ohitti 50 vuoden virstanpylvään 1996, esiteltiin juhlan kunniaksi ensimmäinen nelitahtinen eli Vespa ET4. Uusi GT 200, ja kevariversio GT 125, on siis järjestyksessään jo toinen nelitahtinen Vespa. Ulkoisesti GT 200 on ET4:n tavoin uskollinen perinteisille muodoille. Käytännössä olennaisin ero on isompi koko. GT 200:ssa on modernit 12 tuuman renkaat.

GT 200:n muodot ovat eittämättä klassiset. Ajovaloa ja ohjaustankoa peittää kurvikas, yhtenäinen suojalevy. Leveä etuosa on muodoiltaan hillityn pyöreälinjainen. Etuosa kätkee sisäänsä moottorin jäähdyttimen, josta kielivät sivulla olevat poistoilman aukot.

Vespamaisen pullean pyöreä takaosa pitää sisällään vain moottorin ja voimansiirron. Neliventtiilikannella ja yhdellä kannen yläpuolisella nokka-akselilla varustettu moottori on sama kuin Piaggio X9 200:ssa. Pienoinen yllätys on se, että menoseosta tuottaa tavallinen kaasutin. Perinteisesti sivukopan alla ollut vararengas ei enää kuulu varusteluun.

Käytännössä kaupunki on Vespalle ominaisinta ajoympäristöä. GT 200 lähtee liikennevaloista pehmeästi ja takertelematta. Moottori vastaa muutenkin sujuvasti kaasukahvan liikkeisiin. Tosin kaasukahvan reilu kolmanneksen kiertoliike saisi olla lyhyempi. Kiihtyvyys riittää hyvin kaupungissa, mutta lisäpotku ei olisi pahasta.

Laajan vetoalueen ansiosta moottorin kierrokset pysyttelevät tavallisessa liikennevirrassa mukavasti keskialueella. Näin käytössä on sopivasti tehovaraa kiihdytyksiin esimerkiksi ohituksissa. Entistä isommat 12 tuuman pyörät tekevät ohjauksesta rauhallisemman kuin esimerkiksi ET4:ssä. GT 200:n ohjaus toimi tarkasti ja levollisesti yhtä hyvin mateluajossa kuin nopeavauhtisessakin ajovirrassa.

Vespa GT:n ajoasento on tilava. Lavealla lattialla on jalkatilaa reilusti, ja ohjaustanko on sopivalla etäisyydellä ja korkeudella. Toisaalta etenkin kaupunkiajossa peilien toivoisi olevan leveämmällä ja edempänä. Pysäköitäessä on syytä varovaisuuteen. Sivutuki ponnahtaa ylös silmänräpäyksessä, ellei sitä pidä alhaalla niin kauan, että ajokki nojaa tukevasti sitä vasten.

(Tiivistelmä Alan Bridgerin artikkelista TM 10/03, s. 20-21)