Kiinan vapautusarmeijan ilmavoimien Chengdu J-10 -hävittäjä on liittynyt superketterien hävittäjien harvalukuiseen joukkoon. Se esitteli thrust vectoring -teknologian mahdollistamia manööverejä ilmailunäyttelyssä Kiinassa.

Aiheesta kertoo Popular Mechanics.

Vuonna 2005 käyttöönotetut hävittäjät jakavat dna:nsa osittain amerikkalaisen F-16 -hävittäjän kanssa, sillä Chengdu J-10 on kehitetty Israelin ilmavoimien F-16:sta perustuvan Lavi-hävittäjän pohjalta.

J-10 on kuitenkin teknologiansa puolesta melkoisesti esikuvaansa ja etenkin uudempaa F-35:tä jäljessä. Tuoreen päivityksensä ansiosta se pystyy nyt ainakin yhteen asiaan, johon kumpikaan edellämainituista ei kykene.

Zhuhain lentonäyttelyssä yleisö pääsi ihastelemaan thrust-vectoring controlin (TVC) eli ”pakokaasuohjauksen” mahdollistamia temppuja:


Pakokaasuohjaus perustuu nimensä mukaisesti suihkumoottorin suihkuputkesta purkautuvien palokaasujen ohjaukseen.

Teknologia kehitettiin Yhdysvalloissa 1990-luvulla. Varhaisissa koneissa pakokaasuja ohjattiin suihkusuuttimen eteen asennetuilla läpillä, mutta nykyään suuttimet itsessään kääntyvät.

Kuten videolla nähdään, TVC parantaa merkittävästi hävittäjän käsiteltävyyttä ja ketteryyttä.

”Kone voi yht’äkkiä nytkähtää ilmassa, nousta lohikäärmeen tavoin ja hidastaa ryömimisnopeuteen – tai tehdä muita mahdottomalta näyttäviä manöövereitä”, Popular Mechanics kirjoittaa.

Myös Lockheed Martinin F-22 Raptor ja Venäjän ilmavoimien uusimmat Suhoi-hävittäjät käyttävät TVC:tä. Alla Suhoi Su-35 -hävittäjän taidonnäyte.

Popular Mechanicsin mukaan suuri kysymys on, mitä Kiina teknologialla päättää tehdä. Vähintäänkin se on osoittanut pystyvänsä kilpailemaan Venäjän ja länsimaiden kanssa, mitä tulee teknologiseen innovaatioon.

Suhoi Su-35S -hävittäjän TVC-suutin. (Julian Herzog / Wikimedia Commons)