Kautta autoilun historian on kiistelty siitä, mikä on sopivin auto menestyvälle poikamiehelle. Suurin osa on italialaisen urheilu- tai avoauton kannalla. Toinen koulukunta uskoo brittiläisen edustusauton tenhoon. Äärimmäisyyksiin panostavat pitävät jatkettua limusiinia parhaana vaihtoehtona, etenkin jos sen varusteisiin kuuluu uima-allas.

Kaikki nuo ovat vain pilvinen päivä verrattuna autoon, jonka merkki sanoo kaiken. Playboy on automerkki, joka esiteltiin Buffalossa, New Yorkin osavaltiossa vuonna 1947.

Yhtiön perusti paikallinen Packard-jälleenmyyjä Lou Horowitch, joka uskoi markkinoilla olevan kysyntää Packardia halvemmille autoille. Alun perin autossa oli takamoottori ennen kuin siirryttiin perinteisempään etumoottoriratkaisuun. Tuotannon alkupäässä autoissa oli myös irrotettava kovakatto, kuten kuviemme yksilössä.

Mitään hurjaa suorituskykyä autolta ei voinut odottaa, sillä konepellin alla oli Continentalin valmistama nelisylinterinen kaksilitrainen moottori, jonka suurin teho oli 30 kilowattia. Kaupunkinopeuteen auto kiihtyi kuudessa sekunnissa, mutta 80 km/h oli nopeusmittarissa vasta 17 sekunnin kuluttua ja huippunopeus oli vain 120 km/h.

Toisaalta kulutus oli valmistajan mukaan alle seitsemän litraa sadalla.

Yhtiö ajautui konkurssiin 1950-luvulla, ja viimeiset yksilöt vajaan sadan auton tuotannosta myytiin Connecticutilaiselle Packardin vähittäismyyjälle, Alvin Trumbullille.

Legendan mukaan nuori Hugh Hefner ihastui tällaiseen autoon ja lainasi myöhemmin nimen miestenlehdelleen.

Nyt myytävänä oleva auto on yksi viimeisistä valmistuneista. Se on ollut nykyisen floridalaisen omistajansa hallussa 1960-luvulta lähtien. Auto on hiljattain entisöity ja maalattu kaksiväriseksi. Harvinainen avoauto myydään Pennsylvaniassa 11.-12. lokakuuta RM Sotheby’sin huutokaupassa.