Pohjoismaiden ensimmäinen virtuaalipuisto Pikseli Arcade avaa maanantaina 15. lokakuuta kolmannen toimipisteensä Helsingin Kalasatamaan vastavalmistuneeseen kauppakeskus Rediin.

Pikseli Arcadella on jo entuudestaan kaksi toimipaikkaa. Yksi Vantaan Viihdekeskus Flamingossa ja toinen Espoon Isossa Omenassa.

Flamingon-piste avattiin tammikuussa 2017, ja toiminta laajentui Espooseen viime vuoden syksyllä.

Kauppakeskus Redissä Pikseli Arcaden löytää kolmannesta kerroksesta, elokuvateatterin vierestä. Uusi toimipiste on pinta-alaltaan noin 500 neliömetriä, ja pelitiloja on yhteensä 15 kappaletta. Lisäksi toimitiloista löytyy salakapakka, eli 25 asiakaspaikkaa sisältävä yllätyksellinen soppi, jonka ikkunasta näkee meren ja koko Helsingin siluetin.

”Olemme panostaneet siihen, että asiakkaat viihtyvät tiloissamme sekä virtuaalikokemusten aikana että niiden jälkeen. Pelivalikoimamme on laajentunut, ja uusina peleinämme on nyt ainoana Suomessa Apollo 13 -avaruusmatka ja Titanic. Tarjonnassamme ei kuitenkaan ole kyse vain pelaamisesta, vaan virtuaalikokemuksista laajemmin”, kertoo Pikseli Arcaden operatiivinen johtaja Mirka Löfman.

”Pelien lisäksi meiltä löytyy myös sellaisia kokemuksia, joissa voi esimerkiksi katsella maisemia tai kiipeillä Mount Everestillä.”

Redi valikoitui Pikseli Arcaden kolmanneksi kodiksi keskeisen sijaintinsa ansiosta.

”Kalasataman alue kasvaa jatkuvasti, ja viihteen toimijana uskomme tämä keskittymän tuovan paljon uusia, virtuaalikokemuksista kiinnostuneita asiakkaita”, Löfman kertoo.

Pikseli Arcade oli yksi kansainvälinen yrityskiihdyttämö Nordic XR Startupsin ensimmäisen kauden kuudesta yrityksestä.

”Ensi vuonna jatkamme aggressiivista kasvua laajentumalla Suomessa sekä Pohjoismaissa. Tahdomme olla Pohjoismaiden johtava virtuaalitodellisuuden elämyspalveluja tarjoava ketju vuonna 2020”, toimitusjohtaja Jan Hursti linjaa.

Pikselin kasvun mahdollistaa tiedotteen mukaan konsepti, johon kuuluu muun muassa Microsoft-pilveen rakennetun VR-sisällön hallinnan, jakelun ja laskutuksen sisältävä sovellusalusta.

”Franchise-liiketoiminnan jalkauttaminen on suunnitteilla vuonna 2019, jolloin Pikseli-toimipisteitä on mahdollista perustaa samalla konseptilla pienempiin taajamiin ja ostoskeskuksiin”, Hursti visioi.

Tekniikan Maailma vieraili Viihdekeskus Flamingon Pikselipuistossa pian sen avaamisen jälkeen. Vierailusta voit lukea tästä.