Saksan autoala on reagoinut voimakkaasti EU:n hallitusten tällä viikolla tekemään päätökseen. Sen mukaan uusien henkilöautojen hiilidioksidipäästöt pitäisi olla 35 prosenttia pienemmät vuoteen 2030 mennessä. Vertailuvuosi on 2021.

Saksan autoalan tavoitteena päästöpienennyksessä oli 30 prosentin taso.

Volkswagen-konsernin pääjohtaja Herbert Diess pitää voimakasta sähköautoihin siirtymistä erittäin haastavana. Lisäksi hän nostaa voimakkaasti esille sähköautojen akkujen valmistukseen tarvittavan energianlähteen. Diess kommentoi siirtymää sähköautoihin ”mielettömänä” Süddeutsche Zeitungille (SZ) antamassaan haastatelussa.

”Totuus on: emme siirry sähköön, vaan hiilikäyttöön. Ja kun edelleen ajaisimme hiilellä tuotetulla sähköllä, siirtyminen sähköajoneuvoihin on todellisuudessa mieletöntä”, sanoo konsernijohtaja Diess.

Süddeutsche Zeitungin haastattelussa kerrotaan yhden sähköauton akun tuottamisen synnyttävän viisi tonnia hiilidioksidipäästöjä.

”Sitten ajamme hiilellä maaöljyn sijaan ja tuottamme enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin nyt”, sanoi Diess.

Saksan autoala on tällä viikolla antanut arvioita, että jopa 200 000 työntekijää voi menettää työpaikkansa, kun autovalmistajat joutuvat sopeuttamaan tuotantoaan nopeasti.