Kiinassa autonvalmistajien myynnistä yli kymmenen prosentin pitää olla ensi vuonna NEV-autoja eli sähköautoja tai lataushybridejä. Volkswagen saa kehittämänsä sähköautot markkinoille vasta vuonna 2020, joten asiaan piti löytää nopea ratkaisu. Lisäksi Volkswagenin I.D.-mallit saattavat olla liian kalliita Kiinan hintaherkille sähköautomarkkinoille.

Niinpä Volkswagen anoi lupaa ottaa kolmannen kumppanin. Sen jälkeen se solmi yhteistyösopimuksen JAC Motorsin kanssa, jonka sähköautot ovat kohtuullisen teknisiä ja edullisia. Seuraavaksi synnytettiin uusi automerkki SOL, joka tulee espanjan kielen aurinkoa tarkoittavasta sanasta.

Espanjalainen nimi sopii hyvin konseptiin, sillä Seat on ollut mukana kehittämässä yhtiötä. Tiedotteen mukaan SOL-mallit yhdistävät autoon eurooppalaista muotoilua, ja myyntiväittämänä on ”You have the power” eli sinulla on voima. Mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankaan.

Ensimmäinen SOL-malli on E20X, jonka myynti alkaa myöhemmin tänä vuonna. Uutuuden etu- ja takaosassa on selkeästi viitteitä Seatiin ja sen muotoiluun, mutta kokonaisuudessaan auto on kehitetty todella kiireisellä aikataululla. Ero JAC:in omaan iEV7S-malliin on todella vähän, kuten oheiset kuvat todistavat.

Molemmissa sähkömoottori kehittää 85 kilowattia ja 270 Nm. SOL:in toimintamatkaksi ilmoitetaan kolmesataa kilometriä, mikä on jostain syystä kaksikymmentä kilometriä pidempi kuin JAC:in. JAC maksaa Kiinassa tukien jälkeen 119 500 juania eli noin 15 500 euroa, ja SOL:in hintaa ei vielä tiedetä. Seuraavina SOL-malleina ovat tulossa pieni kaupunkiauto ja henkilöauto, jotka nekin pohjautuvat JAC:n malleihin.

Kuvat: CarNewsChina