Vuonna 1982 Volvon muotoilu siirtyi aikaan, jossa viivoitin ja suorakulma näyttivät olevan ainoat apuvälineet.

Helmikuu 1982 oli Volvolle erittäin tärkeä, sillä silloin esiteltiin aivan uuden aikakauden auto, 760. Tuohon aikaan Volvolla oli vallalla idea, että malliston markkinointi aloitetaan yläpäästä ja aikaa myöten tuodaan mukaan halvemmat mallit. Vanhin artikkeli Volvon ”uudesta” 700-sarjasta löytyy numerosta 3/82, jolloin Mauri Salo kävi siihen tutustumassa. Mutta jo vuotta aiemmin TM 7/81 julkaistiin Seppo Kirvesmiehen hämmästyttävän tarkat piirrokset tulevan Volvon muodoista.

Volvon muotoihin ei päädytty niinkään tyylikkyyden ehdoilla, vaan linjat olivat talousosaston sanelemia. Akseliväliä kasvatettiin 240-sarjaan verrattuna kymmenellä sentillä, mutta korin kokonaispituus oli jopa lyhyempi. Painoa saatiin rakenteiden muutoksilla tiputettua toistasataa kiloa. Uutuuden esittely muuten viivästyi pariinkin kertaan, sillä alun perin puhuttiin vuodesta 1980. Seuraava tavoite oli syksyn 1981 Frankfurtin autonäyttely, josta siis myöhästyttiin lähes puoli vuotta.

Martti Merilinna pääsi tutustumaan Volvo 760 GLE:hen Etelä-Ranskassa ja TM-tyypit julkaistiin numerossa 4/82. Hinnat alkoivat 170 900 markasta (esim. MB 280 E maksoi 186 000 mk), minkä takia Merilinna uumoili halvemman 740-sarjan (mallinimi kysymysmerkin kera) olevan tulossa. Se olisi niin moottoreiltaan kuin varusteiltaan riisutumpi.

Eikä uutta pienempää, ainakin moottoriltaan, Volvoa tarvinnut odottaa kuin kaksi vuotta, sillä tammikuussa 1984 oli 740:n vuoro. Todelliseen liitoon sen myynti lähti varsinkin pohjoismaissa vuotta myöhemmin esitellyn farmarin myötä. Vuosien 760:n mallinimi muuttui ja viimeiset V90:t valmistettiin vasta vuonna 1998.

Kaiken kaikkiaan 760-mallia ja sen seuraajia (960, S90 ja V90) valmistettiin 221 309 kappaletta ja jos mukaan lasketaan halvempi 740-sarja, tuotanto oli vähän yli 1,2 miljoonaa autoa.