Kuluvan vuoden aikana markkinoille on tullut ennätyksellinen määrä uusia automalleja. Niistä 35 täyttää Vuoden Auto -valinnalle asetetut vaatimukset. Tuomariston tehtävä on vaikea. Hyviä ehdokkaita on suorastaan kiusallisen paljon, mutta – kuten aikaisemminkin on todettu – vain yksi voi voittaa. Ei kun töihin.

Syrjäinen Tannisby Tanskassa Jyllannin niemimaan pohjoisrannalla on kesäisin varsin vilkas kylä. Paikalla on elämää ja vilskettä, kun lähistön kymmeniä kilometrejä pitkät hiekkarannat täyttyvät uimareista ja auringonpalvojista. Pitkäksi talvikaudeksi koko seutu vajoaa syvään horrokseen odottaakseen vain uutta sesonkia. Yksitoikkoinen odottaminen ei ole kuitenkaan yhtäjaksoista. Sen katkaisee vuosittain syksyllä järjestettävä Tannistesti, perinteinen Vuoden Auto -tuomariston ja autoteollisuuden edustajien välinen kokoontuminen, jossa maistellaan yhtä aikaa koko vuoden autosatoa.

Oiva sijainti ja vähäliikenteinen tiestö antavat tapahtumalle suotuisat puitteet. Kylän omaa väkeä lukuun ottamatta paikalla ei juurikaan näy uteliaita silmäpareja. Sen sijaan osanottajien määrä on kasvanut vuodesta toiseen lähennellen kohta neljääsataa. Hyvällä syyllä voikin sanoa, että Tannistesti on lajissaan ylivoimaisesti maailman mahtavin.

Tällä kertaa Vuoden Auto -ehdokkaita on suurempi määrä kuin koskaan aikaisemmin. Sama on tosin jouduttu toteamaan jo monena vuotena aikaisemminkin. Lamapuheista huolimatta autoteollisuus suoltaa markkinoille uusia malleja kiihtyvään tahtiin. Tuntuu siltä, että kasvulla ei ole mitään rajoja.

Merkittävin kehitystä vauhdittava tekijä on malliston pirstaloituminen. Yhä pienemmille ihmisryhmille suunnataan yhä erityisempiä automalleja. Mallien määrä kasvaa, mutta tarkkaan ottaen sekään ei ole totuus. Eri autoilla on nimittäin yllättävän paljon yhtäläisyyksiä, vaikka sitä ei heti huomaa. Ulkonäkö- ja varuste-eroista riippumatta niissä käytetään runsaasti yhteisiä osia ja samaa tekniikkaa.

Kustannustehokkuuden tavoittelu on johtanut siihen, että kullakin valmistajalla on kuhunkin kokoluokkaan yleensä vain yksi perusrakenne, jonka pohjalta on taloudellista tehdä mitä erilaisempia malleja. Odottaa sopii, että valmistustekniikan kehittyessä vaihtoehtojen määrä vain kasvaa ja ostajat – siinä kuin Vuoden Auto -tuomaristokin – ovat entistä enemmän ymmällään.

Ehdokasasettelu: Ehdokkaaksi pääsevät kaikki edellisen valinnan jälkeen 12 kuukauden aikana Euroopassa myyntiin tulleet täysin uudet automallit. Edellytyksenä kuitenkin on, että auto on myynnissä vähintään viidessä maassa ja vuosituotanto on vähintään 5 000 kappaletta. Tämänkertaisessa valinnassa on mukana 35 ehdokasta.

Tuomaristo: Tuomaristo muodostuu 58 kokeneesta autoalan toimittajasta 22 Euroopan maasta. Puheenjohtaja on englantilainen Ray Hutton. Hän on tuttu myös TM:n kirjeenvaihtajana. Tuomarien määrä määräytyy maakohtaisesti automarkkinoiden koon ja autoteollisuuden merkittävyyden mukaan. Espanjalla, Isolla-Britannialla, Italialla, Ranskalla ja Saksalla on kullakin kuusi tuomaria, muilla mailla vähemmän. Suomella on vain yksi paikka, jota pitää hallussaan TM:n päätoimittaja Martti Merilinna.

Valinta: Ensimmäisellä kierroksella kukin tuomari ehdottaa seitsemää autoa loppukilpailuun antaen kullekin yhden äänen. Kun kaikkien tuomarien äänet lasketaan yhteen, seitsemän eniten ääniä kerännyttä autoa pääsee jatkoon. Tämän jälkeen kullakin tuomarilla on jaettavanaan 25 ääntä, jotka täytyy jakaa vähintään viiden auton kesken siten, että yhdelle autolle saa antaa enintään kymmenen ääntä. Kaikilta tuomareilta yhteensä suurimman äänisaaliin kerännyt auto valitaan Vuoden Autoksi. Äänestystulos julkistetaan 18. marraskuuta 2003.

Lisätietoa: www.caroftheyear.org

Ehdokkaat esillä:

Audi A3: * Ajettua TM 8/03 * Koeajo TM 12/03 (2,0 FSI Ambition) * Koeajo TM 13/03 (2,0 TDI Ambiente)

BMW Z4: * Ajettua TM 18/02

BMW 5: * Kohta täällä TM 8/03 * Ajettua TM 11/03 (530d) * Ajettua TM 11/03 (530i) * Koeajo TM 16/03 (530dA)

Citroën C2: * Kohta täällä TM 11/03 * Ajettua TM 15/03

Citroën C3 Pluriel: * Kohta täällä TM 15/02 * Ajettua TM 11/03

Daewoo Evanda: * Ajettua TM 10/03 (2,0 CDX Aut.)

Daewoo Nubira/Lacetti: * Ajettua 12/03 (Nubira)

Fiat Panda: * Ajettua TM 15/03

Ford Focus C-Max: * Ajettua TM 14/03

Honda Accord:* Koeajo TM 10/03 (2,0i Comfort) * Ajettua TM 14/03 (2,4i Executive X Tourer) * Vertailu TM 16/03 (2,0i Sport Tourer)

Jaguar XJ: * Ajettua TM 7/03 * Koeajo TM 15/03 (3.0 Sport)

Lancia Ypsilon

Lexus RX300: * Ajettua TM 10/03

Mazda2: * Kohta täällä TM 14/02 * Ajettua TM 1/03 ja 4/03 * Koeajo TM 11/03 (1,4 Touring)

Mazda3: * Ensitesti TM 15/03

Mazda RX8: * Ajettua TM 3/03

Mercedes-Benz Viano: * Ajettua TM 13/03

Mitsubishi Lancer: * Ensitesti TM 12/03 * Koeajo TM 17/03

Mitsubishi Outlander: * Ajettua TM 9/03

Nissan Micra: * Ensitesti TM 20/02 * Koeajo TM 5/03 (1,2 5-ov. Visia+) * Vertailu TM 9/03 (1,0 3-ov) * Ajettua TM 16/03 (Visia+ A 5 ov.)

Nissan 350Z: * Ajettua TM 14/03

Opel Meriva: * Ajettua TM 8/03 * Koeajo TM 12/03 (Cosmo 1,8 XE)

Opel Signum: * Ajettua TM 11/03 * Koeajo TM 15/03 (2,2 Direct Elegance)

Porsche Cayenne: * Ajettua TM 1/03 (turbo) * Koeajo TM 15/03 (S A)

Renault Mégane Scénic II: * Ajettua TM 13/03

Smart Roadster/Coupe

Subaru Justy

Subaru Legacy-

Toyota Avensis: * Kohta täällä TM 20/02 * Ensitesti TM 5/03 * Koeajo TM 9/03 (1,6 VVT-i Linea Sol Technical) * Vertailu TM 16/03 (2,0 Linea Sol Technical Wagon)

Toyota Land Cruiser: * Ajettua TM 1/03 * Koeajo TM 4/03 (3,0 D4D Luxury 8h A) * Ajettua TM 16/03 (4,0 V6 VVT-I Executive 8h)

Volkswagen Golf: * Kohta täällä TM 13/03 * Ensitesti TM 17/03

Volkswagen Multivan: * Ajettua TM 6/03

Volkswagen Touareg: * Ajettua TM 18/02

Volkswagen Touran: * Ajettua TM 6/03 * Koeajo TM 14/03 (1,6 FSI Trendline)

Volvo S40: * Kohta täällä TM 14/03

(Tiivistelmä Martti Merilinnan artikkelista TM 17/03, s. 10-14)