Syyskuun 10. päivänä vuonna 1770 Aasian taivaalla tapahtui jotain erikoista.

Yötaivas muun muassa Kiinan, Korean ja Japanin yllä muuttui verenpunaiseksi. Näitä kirkkaanpunaisia revontulia näkyi taivaalla myös seuraavien kahdeksan yön ajan.

Mistä outo valoilmiö johtui? Tapaus on jäänyt historian hämäriin yli kahdeksi vuosisadaksi, mutta nyt vanhoja asiakirjoja ja historiallisia dokumentteja analysoineet tutkijat ovat löytäneet ilmiölle todennäköisen selityksen, kertoo Live Science -sivusto.

Maapallolle osui tuolloin todennäköisesti jättimäinen auringosta lähtöisin oleva geomagneettinen myrsky, joka oli vähintään yhtä voimakas kuin paljon tunnetumpi Carringtonin tapaus 1859, joka rikkoi silloisia viestintälinjoja ja jopa synnytti revontulia Meksikossa ja Kuubassa asti. Aurinkomyrskyissä auringosta lähtee voimakas hiukkaspurkaus, joka ulottuu Maahan asti.

Japanilaisen Osakan yliopiston historiantutkija ja astronomi Hisashi Hayakawa on tutkinut tätä tapausta etsimällä historiallisista asiakirjoista mainintoja revontulista. Tutkimus on julkaistu Astrophysical Journal Letter -julkaisussa.

Yleensä revontulia näkyy vain lähellä Maan napoja, mutta kun niitä näkee kauempana navoista, se voi olla merkki geomagneettisista myrskyistä. Esimerkiksi babylonialaisissa astronomisissa päiväkirjoissa on merkintöjä revontulista vuonna 567 ajanlaskun alun jälkeen.

Hayakawa ja kollegat tutkivat 111 historiallista dokumenttia, joissa näkyy todisteita punaisista revontulista Itä-Aasiassa syyskuun kymmenennen ja yhdeksännentoista päivän välillä vuonna 1770. Havaintoja tehtiin kaukana Maan magneettisista navoista, mikä viittaa geomagneettiseen myrskyyn niiden aiheuttajana.

Tutkijat löysivät merkintöjä revontulista myös HMS Endeavour -laivalta, joka oli lähellä Timorin saaria Kaakkois-Aasiassa tuohon aikeen.

Tutkijaryhmä etsi myös merkintöjä auringonpilkuista, joita näkee usein samaan aikaan geomagneettisten myrskyjen kanssa.

Merkinnöistä ilmenee, että vuoden 1770 tapauksen aikaan auringonpilkut olivat jopa kaksi kertaa niin suuria kuin Carringtonin tapauksen aikaan, mikä viittaa siihen, että purkaus oli vähintään yhtä voimakas. Carringtonin tapauksen aikaan revontulia näkyi taivaalla vain neljän yön ajan.

Tutkijat sanovat, että tulokset antavat viitteitä siihen, että voimakkaita geomagneettisia myrskyjä voi tapahtua luultua useammin.

”Me tiedämme nyt, että Carringtonin tapaus ei ollut erikoistapaus”, sanoo tutkija Hiroaki Isobe Kioton yliopistosta Live Sciencelle. Jo nyt tutkijat ovat kertoneet löytäneensä historiasta ainakin yhden vuoden 1770 veroisen aurinkomyrskyn.

”Tällaisia tapauksia sattuu ajoittain, noin 100 vuoden välein.”

Monet tutkijat ovat varoitelleet, että jos yhtä voimakas myrsky osuisi Maahan nyt, sen seuraukset voisivat olla erittäin tuhoisat.

Suomen sisäministeriö julkisti vuonna 2015 kansallisen riskiarvion, jossa arvioitiin myös aurinkomyrskyjen mahdollisuutta Suomessa.

Arviossa todettiin, että Suomi on maailman kylmin lähes kokonaan revontulialueen vaikutuspiirissä sijaitseva maa, joten kylmän pakkasjakson aikaan osuva äärimmäinen aurinkomyrskyjakso aiheuttaa maailman suurimpiin kuuluvat kylmyyteen liittyvät vaikutukset.

”Aurinkomyrskyt eli avaruusmyrskyt voivat vaikuttaa kestostaan ja voimakkuudestaan riippuen sähkönjakeluun, tietoliikenteeseen, elintarvike- ja vesihuoltoon sekä infrastruktuuriin”, raportti totesi.

”Satelliittipohjaisen tiedonsiirron häiriintyminen tai kokonaisen satelliitin tuhoutuminen aiheuttaa merkittävää välitöntä haittaa satelliittiyhteyksien käyttäjille sekä välillistä haittaa sähkökatkoista riippuville toiminnoille (energiahuolto, vesihuolto ja tietoliikenne). Taloudelliset ja muut vaikutukset kertautuvat häiriön pitkittyessä”, raportissa todetaan.

Harvardin yliopiston tutkijat ovat aiemmin syksyllä esittäneet suunnitelman, jolla voisimme suojautua auringonpurkauksen seurauksilta.

Harvard-Smithsonian Center for Astrophysicsin tutkijat Manasavi Lingam ja Abraham Loeb kuvailevat tutkimusraportissaan valtavan kokoista magneettista kilpeä.

Lagrangen pisteet ovat kohtia, joissa kahden toisiaan kiertävän kappaleen vetovoimat ja keskipakoisvoima kumoavat toisensa. Kolmas pienikokoinen kappale on näin mahdollista lukita tällaiseen pisteeseen, jossa sen asema kahden kappaleen välillä pysyy muuttumattomana. Jokaisessa järjestelmässä on viisi tällaista pistettä. (Anynobody/Wikimedia Commons)

Kilpi sijoitettaisiin Maan ja Auringon välillä olevaan Lagrangen ensimmäiseen pisteeseen. Piste sijaitsee noin 1,5 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Kilpi heijastaisi purkauksen maata kohti lähettämiä hiukkasia takaisin samaan tapaan kuin oma magneettikenttämme – tosin huomattavan paljon tehokkaammin. Tutkijat uskovat, että tällaisen kilven rakentaminen olisi nykyteknologialla mahdollisuuksien rajoissa.

Kilpi olisi mahdollista saada valmiiksi ennen vuosisadan loppua. Loebin mukaan se rakentuisi ”muutamassa vuosikymmenessä.”