Kaikki loppuu aikanaan, myös Kuplavolkkareiden aikakausi.

Tekniikan Maailman lukijat tietävät tietysti jo, että Volkswagen on aikonut lopettaa ”Kuplan” nykyisen inkarnaation eli Beetlen tuotannon. Torstaina Volkswagen antoi asialle viimeisen vahvistuksensa.

Volkswagen kertoi, että se aikoo lopettaa Beetlen tuotannon Meksikossa sen jälkeen, kun se valmistaa vielä kaksi erikoismallia – Final Edition SE ja Final Edition SEL – ensi vuoden heinäkuussa.

Vuonna 1938 esiteltyä alkuperäistä  Typ 1 Kuplaa valmistettiin 21,5 miljoonaa kappaletta, ennen kuin sen valmistus loppui vuonna 1979. Beetle syntyi uudelleen vuonna 2003, ja tällä kertaa sitä alettiin tehdä vain Meksikossa.

Uuden ajan Kupla sai vielä toisen sukupolven vuonna 2011, ja se uudistui kaksi vuotta sitten. Suurta myyntimenestystä siitä ei ole kuitenkaan tullut.

”Beetlen menetys kolmen sukupolven ja lähes seitsemän vuosikymmenen jälkeen herättää monia tunteita omistautuneissa faneissa”, sanoo Volkswagenin Yhdysvaltojen johtaja Hinrich Woebcken.

Woebckenin mukaan suunnitelmissa ei ole enää tuoda Beetleä takaisin, mutta ”ei pidä koskaan sanoa ei koskaan”.

Viimeiset Beetlet ovat coupé- ja avoautomalleja. Niissä on Volkswagenin mukaan laadukkaita lisävarusteita lähtien 6,3-tuumaisesta kosketusnäytöstä ja hieno sisustus, joiden tarkoitus on sanoa mallille tyylikkäät hyvästit.

Coupé-mallin hinnat alkavat 23 045 dollarista ja avomallin hinnat 27 295 dollarista.

Tekniikan Maailma koeajoi vuonna 1986 vuosimallin 1951 Volkswagen Typ 1:n. Lue koeajo tästä!