Vaikka Pohjois-Amerikassakin on hyväksytty ikävä todellisuus ja markkinoidaan autoja pienellä kulutuksella, on hevosvoimasotakin vielä käynnissä.

Muskeliautot syntyivät 1960-luvulla, kun Yhdysvaltain kolme suurta sijoitti urheilullisiin kaksiovisiin malleihinsa toinen toistaan tehokkaampia moottoreita. Ensimmäinen energiakriisi ja vakuutusyhtiöiden pilviin kohonneet maksut tappoivat lajin vuonna 1973, ja rintamalla oli pitkään hiljaista.

Muutama vuosi sitten liikehdintä alkoi uudelleen, kun ensin Ford esitteli uudelleen Mustangin, jota seurasivat Dodge Challenger ja Chevrolet Camaro. Näiden autojen omistajien tavatessa toisensa keskustelu siirtyy oitis siihen, mitä konepellin alta löytyy.

Vuosimallin 2013 myötä Ford on ottamassa kilpailijoistaan niskalenkin, sillä ensimmäisen epävirallisen ilmoituksen mukaan Shelby GT500 (Mustang) kehitti 650 hevosvoimaa (478 kW). Nyt on saatu viralliset luvut. Tehoa on 662 hevosvoimaa (487 kW) ja suurin vääntömomentti on 858 Nm.

Ero Chevrolet Camaro ZL1:een on melkoinen ja Ford ilmoittaakin ylpeänä Shelby GT500:n moottorin olevan maailman tehokkain sarjatuotanto V8. Lisäksi Ford kertoo kulutuksen pienentyneen viime vuoden malliin verrattuna ja maantiekulutus on 5 mpg pienempi kuin Camaro ZL1:ssä.