Microsoftin viime viikolla myyntiin tullut Xbox One X on ollut ainakin ensimmäisten päivien perusteella haluttua tavaraa.

Esimerkiksi Brittein saarilla uutuutta on ostettu yli 80 000 kappaletta, mikä on lähes puolet enemmän kuin Sonyn PlayStation 4 Pro -konsolia vastaavassa ajassa. Kenties kaikkein yllättävintä on se, että Xbox One X oli vähintään yhtä suosittu kuin Nintendo Switch julkaisuviikollaan viime maaliskuussa.

Tiedot perustuvat jälleenmyyjien virallisiin lukuihin, ja asiasta kertoi ensimmäisenä GamesIndustry.biz-verkkosivusto.

Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että esimerkiksi Sonyn uutuuskonsolia ei ollut vuosi sitten saatavilla vastaavia määriä kuin Xbox One X:ää, mikä todennäköisesti vaikuttaa lukuihin.

Alku lupaa joka tapauksessa hyvää Microsoftille, joka pyrkii uutuudellaan kirimään PlayStationin mittavaa etumatkaa kiinni.

Xbox One X on luokkansa kehittynein pelikonsoli ja 4k-ohjelmalähde, jonka teknisiin ominaisuuksiin voi tutustua esimerkiksi Tekniikan Maailman katsauksesta. Toimituksen ensivaikutelmat laitteesta ovat enimmäkseen myönteisiä, sillä hiljainen käyntiääni ja miltei pc-pelaamista vastaava laatutaso pienissä kuorissa tuntuvat yhä poikkeuksellisen vahvalta yhdistelmältä.