Kuolemansyytutkijat olivat hämmentyneitä.

Nuoren miehen viereltä oli löytynyt muovipurkki, jossa olevaa vaaleaa jauhetta ei pystytty millään tavanomaisilla analyyseilla tunnistamaan. Huumeita epäiltiin, mutta vasta perusteellinen alkuaineanalyysi paljasti, että purkissa oli napalmia.

Napalm-sana on lyhenne sanoista nafteeni- ja palmitiinihappo. Aine muodostaa bensiinin kanssa tuhatasteisella liekillä palavan seoksen.

Nuorukaisen taustoja tutkiessa selvisi, että hän oli järjestänyt kavereilleen nuotioiltoja, joissa napalmilla oli syntynyt näyttäviä tuliefektejä. Kuolinsyy oli sairaus, ei mitään suoraan napalmiin liittyvää. Purkki oli vain sattumalta jäänyt yöpöydälle.

Kuulin tarinan oikeuskemian emeritusprofessori Erkki Vaaralta. Esimerkki kertoo, kuinka monenlaisten tilanteiden ja arvoitusten kanssa kuolemansyiden tutkijat joutuvat tekemisiin. Aina ei syy selviä ollenkaan, jos vainaja on vaikkapa ollut pitkään maastossa.

Toinen haastateltava, oikeuslääkäri Ursula Vala kertoi yllättävän tiedon, kun kysyin häneltä, mitkä ovat kuolemansyytutkijalle kaikkein vaikeimpia tilanteita.

”Ammattitaudit”, kuului vastaus. Syynä on, että ihmisellä voi olla samanaikaisesti useita ammatti- ja muita tauteja – mutta mikä niistä vei hengen?

Olin aihepiirin kanssa tekemisissä, kun kirjoitin juttua aiheesta ”Kuinka ihminen kuolee?” Se on tänään ilmestyvässä Tekniikan Maailman numerossa 8/2018.

Rakastetuissa rikostarinoissa uhri kohtaa loppunsa yleensä väkivallan, myrkytyksen tai jonkin muun dramaattisen syyn takia. Syanidi on ainoa myrkky, joka tappaa välittömästi. Vähemmän dramatiikkaa on revittävissä siitä, että sydän- ja verisuonitaudit ovat Suomessa ylivoimaisesti tavallisin kuolinsyy.

Usein syyt liittyvät myös alkoholiin. Erkki Vuori näytti ruosteista peltikanisteria, josta pari kaverusta oli nauttinut pakkasnestettä. Luulivat etanoliksi, olikin metanolia. Kuolo korjasi.

”Jos astiassa on jotain nestettä, jonain päivänä joku sen juo”, Vuori totesi.

Tarinan opetus: omaan elinajanodotteeseen voi vaikuttaa esimerkiksi välttämällä metallipänikkädrinkkejä sekä elämällä muutenkin terveellisesti. Sydän tykkää kasvisrasvasta, kalaruoasta ja liikunnasta.

Tylsempää kuin Agatha Christie, mutta helppo muistaa.